Erilaista maisemaa
Olen jotenkin tykännyt siitä, ettemme asu ihan keskustan hälinässä. Olen joskus koettanut aamulla laskea, moniko eri linnunlaulu kuuluu ulkoa kun aurinko alkaa nousta. Jossain kymmenen kohdalla täytyy aina luovuttaa, ei tulisi Mozartia minusta. Eilen viimein jouduin sanomaan, että vaikka tykkäänkin siitä että liikutaan porukalla ja pidetään kaikki kaikista huolta, voisin käveleskellä ihan itseksenikin jokusen tovin. Chiang Main keskusta on erittäin kaunis, mutta tietenkin kiireinen. Ei nyt voi sanoa että kaoottisen täynnä ihmisiä, kuten esimerkiksi walking street market (joka ei muuten ole läheskään niin paha, jos on muita päätä pidempi), mutta valomainokset ja baarien jytke silti luovat oman taustansa kaupungissa kulkemiselle. Kuitenkin, jos valitsee suunnan ja malttaa kymmenisen minuuttia kävellä sinnikkäästi ihmisistä poispäin, löytyy myös sitä hiljaisempaa Chiang Maita. Muutaman kulkukoiran porukat nukkuvat jalkakäytävällä ja on niin hiljaista että kuulee heinäsirkkojen sirityksen. Satunnainen pystybaari saattaa löytyä, jossa muutama paikallinen istuu musiikkia hyvin hillityllä tasolla kuunnellen ja keskenään keskustellen. Jokunen vaatimattomampi valomainos antaa väriä katuvalojen himmeälle hohteelle ja ohimenevä tuktuk puksuttelee ohi kuskin tiedustellessa olisiko kyydille tarvetta. Eipä oikeastaan, mutta jossain vaiheessa pitänee kerran tuktuk-matkakin kokeilla.
Harmittaa vähän, että kuukausi on kaikesta huolimatta lyhyehkö aika käydä tutustumassa Chiang Main kaltaiseen kaupunkiin, koko Thaimaasta puhumattakaan. Vasta kun häipyi, edes lyhyeksi aikaa, neonvalojen loisteesta sinne missä elämää ei väritä turismille eläminen, alkoi nähdä niitä varjopuolia joihin on ihan kotosuomessakin tottunut. Satunnainen haalistunut muovipullo, jonka joku on heittänyt maahan, eikä ilmeisesti kenenkään työ ole kerätä niitä pois. Nakornpingin sairaalassa kotihoidon yksikön johtajan kanssa keskustellessa kävi ilmi, että keuhkoahtauma on suuri ongelma Chiang Maissa, verenpainetaudin ja erilaisten syöpien lisäksi. Nyt on talvi, mutta kuulemma keväällä lähialueiden viljelijät tykkäävät polttaa roskansa, luoden melkoisen savusumun Chiang Maihin. Vuoristoisena paikkana ilma ei vaihdu kauhean hyvin, jolloin saattaa olla että joutuu pitkäänkin hengittelemään savua sellaisina määrinä, että kovintakin tupakoitsijaa pikkuisen huippaa. Jostain syystä en kuitenkaan ajattele, että asiat olisivat täällä ihan yhtä huonolla tolalla kuin kotona suomessa. Suomessa vaaditaan itselle, täällä tarjotaan toiselle. Suomessa järjestetään koska on pakko, täällä järjestetään koska on tarve. Eikä siinä kumminkaan minusta ole kysymys kuin siitä, miten asioita katsoo. Varmasti ajan kanssa tämäkin maa näyttäisi nurjat puolensa ja näyttäytyisi vähemmän ruusuisessa valossa, mutta niin kauan kuin ihmiset pitävät toisistaan huolta, ei pitäisi olla mahdottomasta seuraava ylöspäin luottaa tulevaisuuteen, sen ihmeemmin suomessa kuin täälläkään.
